Asiat eivät aina mene niin kuin Strömsössä. Tietokone päivittää itseään juuri kun piti saada ehdotus asiakkaalle hyväksyttäväksi. En pääse hyväksymään laskuja, vaikka satavarmasti muistan salasanan oikein. Palaveri alkaa parin minuutin päästä ja puhelimen ruudulla vilkkuu lapsen nimi – mikä on hätänä? Kurkku tuntuu karhealta, vaikka minulla ei todellakaan ole vara sairastua juuri nyt. Päivän viimeinen tapaaminen venyy sillä seurauksella, että myöhästyn bussista. Kun vihdon avaan kotioven, muistan mikä unohtui – ruokaostokset! Illalla kuulen ystäväni ahdingosta ja koen syyllisyyttä, minulla kun on asiat kohtuullisen hyvin.
Elämä on yllättäviä käänteitä pullollaan. Osa on pienen pieniä, lähes huomaamattomia episodeja. Välillä kohdalle osuu onnenpotku. Toisinaan tippuu kerralla polvilleen.
Aikanaan upposin helposti jossittelun suohon. Jospa vaan olisin tehnyt jotakin toisin tai jättänyt jotakin tekemättä, niin tätäkään ei olisi sattunut. Murehdin asioita ennalta, aikana ja jälkeen. Stressasin, miten paljon pahemmin kaikki olisi voinut päättyä.
Tai syytin muita. Miksi minulle ei kerrottu? Miksi projekti sysätään niskoilleni vasta sitten kun on jo lähes myöhäistä? Miksi joku muu ei hoitanut hommiaan? Miksi aina minä?
Jätin käyttämättä tilaisuuksia, koska jo ennalta tuomitsin itseni epäonnistumaan. Turha yrittää, kun ei ole toiminut ennenkään.
Koin voimattomuutta ja ahdistusta, kun en tiennyt miten toimia. Luovuin omista tavoitteistani ja rajoistani miellyttääkseni toisia. Sopeuduin. Käytin niitä selviytymiskeinoja, joita olin oppinut.
Ja samalla ihailin ja ihmettelin, miten jotkut muut näyttävät selviävän tilanteesta kuin tilanteesta. Säilyttivät hankalissakin paikoissa oman toimintatarmonsa ja positiivisen vireensä. Eivät jääneet vellomaan ongelmissa. Sitä minäkin halusin oppia.
Helpotti kummasti, kun ymmärsin, että monien toimintamallieni takaa löytyivät aivot. Niiden luontainen tapa maalata piruja seinille sinnekin, missä niitä ei ole. Rutiinit, joita olin vuosien saatossa itselleni rakentanut usein tiedostamattomasti. Ja että voin rakentaa itselleni ehommat tilalle.
Sillä tiellä olen ja kaivan jatkuvasti lisää tietoa. Miten nähdä vaihtoehtoja siellä, missä niitä ei tunnu olevan? Miten ymmärtää raastavatkin tunteet tietona ja tietoisesti valita, lähdenkö niiden mukaan vai miten toimin? Miten tunnistan itselleni aidosti merkitykselliset asiat ja rakennan niistä ohimenevän innostuksen sijaan pysyvät tavat, joita jaksan noudattaa silloinkin kun ei voisi vähempää kiinnostaa? Miten opin paremmin lukemaan tilanteita ja ihmisiä, jotta saan aidon kontaktin syntymään? Miten tulen itse paremmin ymmärretyksi? Hämmästelen, testaan ja kokeilen. Otan käyttöön tai totean, ettei ollut minua varten. Yritän hyväksyä sen, mihin en voi vaikuttaa.
Monissa tilanteissa toimin toisin kuin aiemmin. Välillä tiedostan itsessäni tutun synkistelijän ja syyttelijän. Jatkuvasti löydän itsestäni aivan uusia, vielä tutkimattomia rämeitä. Perusfiilis on kuitenkin luottavainen, energinen ja kiitollinen. Näille taidoille ja työkaluille on käyttöä joka päivä.