Millä sinä onnistut ruuhkavuosien rumbassa?
Joskus mietin, miten muut ruuhkavuosiaan elävät oman aikataulunsa organisoivat? Kahden yrittäjän, teinin ja tokaluokkalaisen perheessä hommaa piisaa 24/7. Kotirumbaa pyöritän pääosin yksin. Vaikka välillä riivin hiuksiani, olen pakostikin oppinut luovimaan. Tässä muutamia keinojani.
Koti on 35 km Helsingistä metsän keskellä ja matkaa harrastuksiin on reilu 5 km, usein jopa 20 km suuntaansa. Kun sopivia bussivuoroja ei ole, autossa vierähtää iltaisin tovi jos toinenkin. Samalla saa vaihdettua tärkeitä kuulumisia niin lasten kuin välillä puhelimella suvun ja ystävien kanssa. Laskin joskus, että pelkät harrastukset tarkoittavat viikossa jopa 16 lähtöä ja paluuta. Niistä omiani on viisi. Kiidän aamulla kuudeksi tai illalla kasiksi Method Putkistoon. ”Kummallisista” ajoista oli hyötyä erityisesti silloin, kun lapset olivat pieniä. Anivarhain siippakin oli kotona tai illalla jo palannut töistään, joten ei tarvittu lapsenvahtia.
Toisin oli juuri muutettuamme paikkakunnalle ja esikoisen synnyttyä. Mies teki reissutöitä ja oli usein ulkomaankomennuksilla eikä verkostoa vielä ollut, kun sukukin asuu muualla. Aikani kiukuteltuani havahduin: Herää nainen! Jos haluat palata tanssiharrastuksen pariin, mieti, miten sen toteutat. Ja niin löytyi lapsenlikka, joka nykyisin itsekin lapsellisena jeesaa edelleen minua tarvittaessa. Oikea aarre siis!
Yksi tanssitunti johti toiseen, myöhemmin joogaan ja Putkistoon. Reilu 10 vuotta sitten olisin pitänyt yhtälöä mahdottomana – onhan sitä tehtävä töitäkin, hoidettava koti ja parisuhdekin. Sekä suhattava tyttöjen tanssitunnit, jalkapalloharkat peleistä nyt puhumattakaan. Onneksi pelireissut sujuvat yleensä kimppakyydeillä ja nuoremman treenejä varten on kuljetusrinki.
Töiden, perheen ja harrastusten yhteensovittaminen pakottaa haastamaan omaa ajattelua. Miehen paperihommat keskitän pariin iltaan ja viikonloppuun. Kuukauden vaihteissa päivät tuppaavat venymään. Joskus tuntuu, että se viimeinen sähköposti, raportti tai kustannusarvio on liikaa. Silloin suosiolla siirrän homman. Ärtyneenä tulee virheitä ja tuoreilla aivoilla homma sujuu aamulla nopeammin. Olen myös opetellut ennakoimaan sen mitä voin. Yllätyksiä riittää joka tapauksessa. Vielä muutama vuosi sitten harakat lähti talon katolta, kun äidyttiin siipan kanssa ”keskustelemaan”. Nykyään suurimmaksi osaksi osaan rauhoittaa mieleni ja keskittyä multitaskaamisen sijaan hoitamaan yhden homman kerrallaan. Jankkaaminen rasittaa niin itseä, siippaa kuin lapsiakin – ja homma on siltikin tehtävä.
Omat valmennusmateriaalit saattavat syntyä kolmelta yöllä, kun innostus ja inspiraatio herättävät. Tai aamuvarhaisella, kun työhuoneeni ikkunan takana juoksentelee jänö taikka kevättä rintaansa saaneet kurret. Coachaaminen onnistuu kotitoimistolta vaikka villasukat jalassa. Työmatkoja taitan lähitaajamasta Helsinkiin bussilla, näin ehdin tekemään vielä viime hetken viilauksia tai lukemaan. Paluumatkalla otan voimatirsat. Yleensä vain menen ”horrokseen”. Pari kertaa kymmenen vuoden aikana olen havahtunut nukahtaneeni. Kerran pää vieressä istuneen miehen olkapäällä ja toisen kerran etäisesti kuorsausta muistuttaneeseen korahdukseen.
Etäpäivinä säästän matka-ajoissa reilun pari tuntia ja videopuhelut hoitavat homman vaikka maapallon toiselle puolelle. Tuottavuus on parantunut, kun hommia oppii mielessään muhittamaan ja varaa työlle riittävän häiriöttömän ajan parhaaseen vireystilaan. Työhuoneen suljettu ovi takaa työrauhan kotiin palaavilta koululaisilta.
Aikanaan jopa vauvojen purkkiruokia vierastaneena olen unohtanut nipotuksen ja kiirepäivinä meillä nautitaan muiden äitien laittamaa ruokaa ilman omantunnon tuskia. Koti ei todellakaan ole viimeisen päälle järjestyksessä. Oletan vieraiden tulevan ihan seuran takia, en tarkastamaan villakoirien määrää ja rotua.
Onko pakko harrastaa niin paljon? Eikö osan hommista voisi ulkoistaa? Erilaisia kommentteja ja neuvoja satelee välillä. Itselleni harrastukset antavat virtaa ja rauhoittavat. Lapsilla ne kasvattavat sosiaalisia taitoja sekä tarjoavat oivaltamisen ja onnistumisen kokemuksia. Ja harrastaminen on heidän oma toiveensa.
Valitessani talon metsän keskeltä tein tietoisen valinnan. Lumipyryn jälkeen tosin huulilta kirpoaa usein voimasana jos toinenkin. Parin tunnin lumityöt käyvät treenistä vaan aina se ei tule ensimmäisenä mieleen. Ja ovatpa ne paperihommatkin pakottaneet miettimään, mikä on fiksummin ei kovemmin.
Arki on usein minuuttipeliä. Välillä luksusta, jolloin saa nauttia yhteisen aamiaisen kouluun lähtijöiden kanssa. Kun virta on vähissä, teen vain kaikkein pakollisimman ja hengittelen. Ja opettelen armollisuutta itselleni ja muille.
Millä keinoilla sinun arkesi rullaa?
Ruuhkavuosirumbaa
