Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittämisessä tuntuu olevan musta aukko. Samanaikaisesti kun peräänkuulutetaan tuottavuutta ja esitellään keinoja sen parantamiseksi, jätetään usein huomioimatta yksi tärkeä tuottavuuden lähde, ihmisen kyky hyödyntää omaa kapasiteettiaan ja oppia uutta. Sama kyky, joka mahdollistaa palautumisen ja estää kuormituksen päälle jäämisen. Liekö syynä kissanhännän veto siitä ovatko tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittäminen toistensa poissulkevia vai kulkevatko ne käsikädessä toistensa kanssa vai se ettei asian merkitystä ymmärretä tai osata hyödyntää.
Työhyvinvoinnin ja tuottavuuden yhteys on monimutkainen ja vaikutusten mittaaminen haasteellista. On vaikea osoittaa johtuuko hyvä tuottavuus hyvistä työoloista vai hyvinvointi hyvästä tuloksesta. Selvää kuitenkin on, että työhyvinvoinnilla on keskeinen merkitys yksittäisten työntekijöiden sekä yritysten ja organisaatioiden menestymiseen.
Kasvu ja kilpailukyvyn säilyttäminen edellyttää tuottavuusloikkaa. On oltava suorituskykyisemmät koneet ja laitteet, tehokkaammat järjestelmät ja toimintatavat, uusia tuotteita, satsattava tutkimukseen, kehittämiseen ja koulutukseen, digitalisoitava palveluja, tehostettava prosesseja, kehitettävä toimintatapoja vaikkapa yksityiskohtia uudistamalla tai yhdistelemällä etä- ja lähityötä ja paljon, paljon muuta…
Hermoston optimitila – tuottavuuden lähde, joka jää vielä usein hyödyntämättä
On saatava aikaan enemmän, paremmin tai tehokkaammin. Yhtään väheksymättä edellä mainittuja hyviä tuottavuuden lähteitä, ehkä turhan vähälle huomiolle tuntuu jäävän ihminen, joka tuon kaiken aikaansaa. Kykeneekö hän toimimaan tehokkaasti ja tuottavasti?
Käytännössä kysymys on siitä kykeneekö hän entistä paineisemmaksi muuttuvassa perusarjessa hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla jo olemassa olevaa osaamistaan, onnistumaan työtehtävissään ja tarvittaessa oppimaan uutta. Onko hänellä taitoja palauttaa työpäivän aikana itsensä, hermostonsa ja mielensä aikaansaamista ja yhteistyötä edistävään optimitilaan. Tilaan, joka mahdollistaa oman ”kovalevyn” käytön mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti ja on edellytys, ei pelkästään tulokselliselle toiminnalle vaan myös palautumiselle. Sille ettei ylikierrokset jää päälle ja johda pysyvämpään kuormitukseen, jolloin tuottavuudelle voidaan oikein kunnolla viitata kintaalla.* Eli samanaikaisen tuottavuuden ja hyvinvoinnin kehittämisen.
Joko teidän työyhteisössä on havahduttu hyödyntämään henkilöstön kykyä palauttaa hermostonsa ja mielensä optimitilaan tuottavuuden lähteenä?
Oletteko jo tehneet toimenpiteitä mahdollistaaksenne tämän?
Vai onko teillä vielä hermoston optimitilaa koskeva musta aukko tuottavuuden ja hyvinvoinnin kehittämisessä?
*PS. Joka neljäs työntekijä on jo TTL:n tutkimuksen mukaan kuormittunut tai kuormitusuhan alla. Mietipä millainen vaikutus sillä on tuottavuuteen teidän työyhteisössänne, jos vaikka kuormittuneilla olisi käytössään vaikkapa vain 75% omasta kapasiteetistaan. Ja entäpä jos käytössä onkin vain 50% siitä.
Lisää hermoston optimilasta ja sen vaikutuksista aikaansaamiseen ja jaksamiseen tulevissa postauksissa.
Sari Laitinen
Sari Laitinen sparraa, valmenaa ja coachaa asiantuntijoita, esihenkilöitä ja tiimejä vähentämään kuormitusta ja saamaan aikaan parempia tuloksia. Ihmismielen toiminta, tunteet ja ajattelu ovat Sarin sydäntä lähellä. Sari on sertifioitu Business Coach©, sosiaalisten ja tunnetaitojen ESCI (Emotional and Social Competences)-, resilienssi- ja tiimisynergiavalmentaja ja KTM sekä HAUS-kumppani johtamisen koulutuksissa ja valmennuksissa & työyhteisövalmennuksissa. Työn ohella Sari tekee väitöskirjaa mindsetistä Aalto-yliopistossa tuotantotalouden laitoksella.
Jos tykkäsit tästä postauksesta, jaathan sitä eteenpäin, kiitos!